Paluu salille

Flunssa on nyt ihan kokonaan kärsitty ja päätin, että tänään voisin käydä kokeilemassa, mitäs kroppa sanoisi treenaamisesta. Yritin koko päivän pysyä pöksyissäni ja onneksi minulla oli kasa asioita hoidettavana, niin en kerennyt edes ajattelemaan salille lähtöä ennen iltaa. Olen iltaisin aina kaikista motivoitunein ja teen silloin aina parhaat treenini, joten päätin, että varsinkin tälläinen vähän jännittävämpi paluu treeniin kannattaa sitten tehdä juuri silloin.

Olin oikeasti jopa vähän hermostunut, ennen kuin menin salille. Semmoinen pieni perhosparvi tanssahteli vatsassani, aika omituinen fiilis. Mutta ainakin oli selvä, että kropankin motivaatio on nyt todella tullut takaisin. En tänään tietystikään uskaltanut tehdä mitään kokonaista treeniä, tein suhteellisen pienillä painoilla ja yritin lopettaa heti, kun siltä tuntui. Yleensä tietysti teen vielä pari toistoa, kun voimat ovat oikeastaan jo loppu, mutta nyt täytyy vielä malttaa. Taukoa kun on nyt takana noin 6-7 viikkoa, eikä paluu aikaan ennen pakkolomaa ole erityisen kiinnostava. En todellakaan voi sanoa, että tämän päivän treeni olisi ollut hyvä, mutta kaipa se oli hyvä siihen nähden, mikä on lähtökohta. Muutama viikko sitten kun aamulla sängystäkin nouseminen veti sykkeet kattoon, joten enköhän saa olla silti tyytyväinen, vaikka treeni vähän kämäsesti kuluikin.

Tein tänään vaan lemppareita niin oli kiva vähän tunnustella, mitä se kroppa sanookaan rasituksesta. Kunhan pystyn, selitän treenisuunnitelmani kuvien kanssa, mutta vielä ei olla siinä pisteessä, että minun todellakaan kannattaisi tehdä suunnitelmaani läpi.

Alla olevassa kuvassa tämän päivän kokeilun tulokset.

maastavedossa myös 12,5kg per sivu

Leuat menivät helposti, mutta en viitsinyt kokeilla enempää, vaikka olisin jaksanut. Kyykyt olivat ihan ok, mutta vähän rupesi huimaamaan kyllä, pakko myöntää. Maastavedotkin ihan ok, aika hammasta purren tuli varsinkin viimeiset vedettyä.

Bridging pallon kanssa kahvakuulalla on todella hyvä harjoitus, siitä tulen varmasti kertomaan vielä tarkemmin. Tänään se kuitenkin tuntui ihan kamalalta ja joka ikinen toisto oli toistaan kamalampi, jalkani tärisivät, enkä meinannut päästä enää ylös lattialta kolmannen sarjan jälkeen. Leg extensionkin oli ihan sairaan rankka, vaikka ei sekään normaalisti tunnu missään..

Tämä treenifiilis olisi taas tervetullut ;) Heinäkuussa Suomessa.

Siihen nähden miten huonolta kaikki tuntui, olin todella yllättynyt siitä fiiliksestä, mikä minulla salilla kuitenkin oli. En enää kiroillut ja vihannut maailmaa, vaikka mikään ei oikein onnistunut entiseen tahtiin. Minä ymmärsin, että tämä on täysin loogista. Leg extensioneiden jälkeen päätin lopettaa, kun pää sanoi, että lopeta nyt, kun vielä jotenkin jaksat. Menin venyttelemään ja oikeasti ihan hyvällä omallatunnolla ihan vain makoilin matolla ja juttelin vieressä treenaavan kaverini kanssa. Normaalisti on mielestäni noloa juoruilla salilla, mutta nyt en välittänyt, vaan siinä vain makoilin ja annoin kaikkien ympärillä olevien ihmisten miettiä ihan sitä mitä tahtoivat.

Olen aika yllättynyt, ettei minua häirinnyt huono treeni. Yleensä saisin raivarin jos edes miettisin lopettavani, ennen kuin olen tehnyt kaiken, mitä aluksi olin suunnitellut tai jos en teekkään kaikkia toistoja. Tämä nyt vain on näin. En voi olettaa, että menisi yhtään paremmin. Tuskinpa siinä kauhean kauaa menee, että olen taas entisellä tasollani ja ylitän sen. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt yritän antaa kropalleni aikaa palautua ja selvitä ylikunnosta lopullisesti niin, ettei siihen enää palata. 

Lokakuussa Itävallassa oli shortsikelit ja pyörä pääsi vielä kunnolla käyttöön. 

Pahin on selvästi takana ja siitä olen iloinen. En todellakaan kaipaa vielä parin viikon takaisia tuskaisia öitä, kun hikoilin lakanat pari kertaa yössä läpimäriksi lepopulssin vedellessä jopa sadassa. En kaipaa ihmeellisiä elohiiriä, enkä varsinkaan sitä alaluomessa pari viikkoa tykyttänyttä, joka sai minut jo ihan sekoamisen partaalle ärsyttävyydellään. Yllättävät sähköiskumaiset kiputilatkaan ympäri kroppaa eivät todellakaan kuulu asioihin, joita ikävöisin. Ruokahaluni on entisensä, nyt ei enää vaihtele ahmimishimo ja täysi ruokahaluttomuus, vaan tästä alkaa olla helppo palata normaaliin ruokavalioon. 

Eiköhän tästä mielialakin ala nousemaan tasaisesti, kunhan pääsen normaaleihin rutiineihini. Uusi vuosi, uudet kujeet tai minun tapauksessani vanhat kujeet, mutta vähän rennommalla asenteella ;)