Vapaapäivien vaikeus

Jalkapäivä. Se maailman paras päivä. Tänään jopa oikein hyvin onnistunut sellainen! Kroppa toimii ja jokainen liike alkaa tuntumaan helpommalta. Olisin oikeasti kuvitellut, että palautumiseni olisi kestänyt kauemmin ja olisin saanut pidemmän aikaa taistella heikkojen olojen kanssa. Puolentoista viikon treenaamisen jälkeen alkavat voimatasotkin jo hiukan parantua, tai ainakin nuo tämänhetkiset painot nousevat nyt ilman sen suurempia heikotuksia. Tästä on tietysti vielä matkaa huippukuntooni, mutta ei se haittaa, kun nyt treeni alkaa maistumaan ja kroppa tosiaan taas tykkää tästä touhusta.

Jostain syystä kroppa tarjosi tänään ihan mielettömän pumpin ja ihmettelin joka peilin kohdalla alakroppaani. Se todellakin muokkautuu taas atleettisemmaksi ja siksi omaksi kropaksi, vaikka treeniä on nyt takana vain reilu viikko. Pumppihan ei tietysti pitkään pysy, mutta ihan omat lihakset ne siinä turposivat, niin tietysti se tuntuu (ja saakin tuntua) hyvältä. Nyt vain täytyy pitää huoli, etten innostu tästä nopeasti palautumisesta liikaa. Tänään tajusin, että olin huomiseksi, perjantaiksi ja launtaiksi sopinut treenit, joten seuraava vapaa olisikin ollut vasta sunnuntaina. Huominen treeni saisi siis jäädä välistä.

Minulle vapaapäivien pitäminen on ihan mielettömän vaikeaa. Se on ehdottomasti vaikein asia koko urheiluelämäntavassani. Treenaan aina mielelläni, ravintopuoli hoituu myös suhteellisen helposti, mutta ne vapaat eivät sovi viikko-ohjelmaani oikein millään.. Varsinkin nykyään, kun minulla ei ole enää omia hevosia, en oikeasti tiedä, mitä tekisin vapaa-ajallani. Tietysti aina voisi tehdä yliopistojuttuja, lähteä kuvaamaan tai tehdä muuta hyödyllistä, mutta pakko myöntää, ettei niihin yleensä riitä energiaa, vaikka salille tai lenkkipolulle sitä riittäisikin..

Hevosharrastukseni vaati minulta aivan hirveästi aikaa. Minulla oli yhdessä vaiheessa kiltin hevoseni lisäksi niin vaikea hevonen, että se vaati minulta sen, että kävin yleensä kaksi kertaa päivässä tallilla. Silloin minulla ei ollut mitään muuta elämää, kuin hevoseni. Sosiaalinen elämäkin tuli elettyä, vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta, tallilla.

Dessie oli elämäni.

Viime vuosina minulla oli aina (vähintään) kaksi hevosta liikutettavana, joten onkin aika selvää, että sinnehän se aikani upposi. Pidin lisäksi myös muille ratsastustunteja, joten olihan se jo enemmän työ, kuin harrastus. Meni kerran jopa 10 kuukautta putkeen, että kävin _joka ikinen päivä_ tallilla. Yhden hevosen liikutukseen (ja valmisteluun ja liikutuksen jälkeiseen hoitamiseen) upposi aina vähintään puolitoista tuntia jos pyrin tekemään kaiken nopeasti, joten tallilla kului per päivä vähintään kolme tuntia (jos oli vain kaksi hevosta liikutettavana). Yleensä pidin vielä tauon hevosten välillä, joten normaali talliaikani oli yleensä nelisen tuntia päivässä. Ehkä siksi onkin jollakin tavalla ymmärrettävää, että en oikein osaa vain olla koko päivää, kun en ole sitä vuosiin tehnyt.

Acasinan kanssa pidin onneksi jo välillä heppavapaita (jotka olivat tietty aina salipäiviä..).

Asiaa vaikeuttaa se, että näen suurinta osaa ystävistäni aina liikunnan parissa. Ne kaverit, joita en salilla näe, lähtevätkin sitten kanssani koirien kanssa lenkille tai tallille, jossa minulle aina löydetään joku hevonen ratsastettavaksi. En käy kauheasti bilettämässä, kun en alkoholia käytä oikeastaan ikinä ja ainoana selvinpäin olevana saattaa olla aika inhottavaa, vaikka muilla kivaa olisikin. En myöskään tarkan ruokavalioni takia mene kovinkaan usein ulos syömään, joten sekin ajankulu on aika harvinaista. Itävaltalaiset harvemmin kutsuvat kavereita kotiinsa ihan vain oleskelemaan, kuten suomalaisten kavereiden kanssa tulee usein tehtyä, se on mielestäni vähän harmi. Uuteen omaan kotiini rupean kutsumaan ihmisiä suomalaiseen tapaan vain hengailemaan, pitää muuttaa itävaltalaisten ihmisten tapoja itselleni sopivimmiksi ;)

Noista syistä minun täytyy siis ihan päättämällä päättää, milloin pidän täysiä vapaapäiviä. En todellakaan ole epäsosiaalinen, vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Olen vaan aika liikuntapainoitteisesti sosiaalinen ja suurin osa ystävistäni on myöskin todella urheilullisia, joten on aika luonnollinen tapa tavata ystäviä urheilun parissa.

Nyt varsinkin tuon ylikunnon kokemisen jälkeen täytyy ehdottomasti keksiä vapaille päiville jotakin kehittävää tekemistä. Joku epäurheilullinen harrastus olisi hyvä, mutta en ole oikein keksinyt, että mikähän se voisi olla.. Bloggaaminen on tietysti hyvä alku ;)