Kävin reissussa Saksassa ja pakkasin maastopyöräni autoon mukaan. Sääennusteet lupailivat varsin kesäisiä lämpötiloja, joten päivieni suunnitelmat olivat aika nopeasti selvät. Olen vähän arka lähtemään yksin metsään ajamaan, mutta nyt vihdoin uskaltauduin ja olin niin ylpeä itsestäni, kun vihdoin sain itseni yksin maastoon! Tähän mennessä olen mennyt yksin vain pieniä maastopätkiä, mutta selvisin varsin mutaisessa ja haastavassa metsässä tällä kertaa oikein hyvin! Kaaduin kyllä pariin otteeseen, kun eksyin vähän liian tiheään ja mutaiseen metsään. Parit aikamoiset mustelmat sain siis muistoksi metsäreissulta, ei onneksi kuitenkaan mitään, mikä
olisi estänyt seuraavanakin päivänä satulaan nousemisen.
Sain sunnuntaina jopa siskoni maastopyörän satulaan ja tehtiin hyvä lenkki osittain metsässä ja osittain ihanasfalttiteilläkin, mutta sentään varsin mäkisissä maisemissa. Ihan mielettömät ilmat tekivät reissusta kyllä
ihan todella onnistuneen, ei todellakaan voi valittaa.
Takaisin kotona Itävallassa pääsin taas normaalin treenin makuun ja koko viikko oli melkoisen treenintäyteinen. Jalat saivat varsinkin eilen kyytiä, kun kävin aamulla tekemässä kunnon alakroppatreenin ja sen jälkeen lähdin vielä helteiseen ilmaan tekemään 30 kilsan pyörälenkin, ihan tasaiseen maastoon tällä kertaa. Melkoinen vastatuuli antoi vähän lisävastusta takaisinpäin ajaessa ja sain polkea kyllä melkoisella voimalla, että sain pyöräni eteenpäin.
eilisen ahkeroinnin huomasi kyllä selvästi.
Kuten ennen reissuani kirjoitin, oli tarkoitus loman jälkeen ruveta vähentelemään kalorimääriä. Koko viikko on sujunut oikein hyvin, parit illalliset kavereiden tarjoamana vähän häiritsivät suunnitelmiani, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Kaverini nauttivat ehkä vähän liikaa siitä, kun näkevät minun syövän "normaalia" ruokaa, joten annan heidän välillä olla iloisia :D Miinuksella pysyin muiden kokkaamisesta huolimatta, joten tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti